Joulun odotusta
Mä oon ihan varma, että loppu viikosta ja ens viikosta tulee ihan huippu kivoja! Tänään haetaan lentokentältä kaksin kappalein vieraita ja perjantaina vielä yksi lisää. Ensi viikolla on myös joulu ja mä saan vihdoin tietää mitä noissa paketeissa on, jotka Jesse on tuonut mua kiusaamaan meidän olkkariin. Tosin minäkin toin muutaman paketin Jessen kiusaksi. Voitte vaan arvata miten meidän illat menee kun kaksi yli uteliasta laitetaan samaan tilaan lahjojen kanssa, haha. Aikalailla on koitettu arvata mitä niissä on sisällä. No, mutta onneksi se kohta selviää.
Joululta ei ihan vielä tunnu, kun ei täällä ole edes lunta satanut. Me ei olla myöskään kotiin kauheasti joulukoristeita osteltu. Ajateltiin että kun ei tiedetä missä ensi vuosi vietetään, on se vähän turhaa. Muuten meidän matkalaukut täyttyisi joulukoristeista, sillä täällä on vaikka mitä ihania koristeita ihan joka puolella myynnissä. Joulupipareita olen tietenkin jo moneen otteeseen leiponut ja koristellut. Ja samaa vauhtia ne on myös syöty. Glögiä täällä ei ihmiset tunnu lainkaan juovan. Joulutoreilta ollaan sen verta huomattu, että ihmiset juovat lämmitettyä puna- ja valkoviiniä. Onneksi täältä löytyy Ikea missä myydään kunnon glögiä ja mä olen ollut oikeen onnekas, sillä sain synttärinä pullolisen Marlin glögiä, joka on parasta!
En ole mitään hyviä kuvia joulutoreilta saanut kun pimeä tulee niin nopeesti ja ollaan aina näillä oltu pimeällä. Ja tietysti kun tuo puhelimen kamera ei ole paras mahdollinen. Ne ovat myös aina täynnä ihmisä, joten senkin puolesta kuvien saanti on hankalaa. Kuitenkin torit ovat aika samanlaisia kaikki. Täynnä ihania pikku kojuja, joissa paljon joulusälää. Ihmiset tulevat näille toreille juomaan sitä lämmintä viiniä ja viettämään aikaa ystävien kanssa.
Mites teillä jouluun valmistautuminen sujuu? :)